Tutkinnolla yrittäjäksi?

Mitä hyötyä on yrittäjyyden ammattitutkinnosta? Tarvitseeko itsensätyöllistäjä tai yrittäjä tutkintoa?

Itsensätyöllistäjäksi tai yrittäjäksi voi ryhtyä oikeastaan alalla kuin alalla ja hyvin erilaisilla koulutustaustoilla. Itsensätyöllistäjien joukossa on myös niitä, joilta puuttuu muodollinen koulutus. Mikään ei estä esimerkiksi itseoppinutta graafikkoa, kääntäjää tai taiteilijaa tarjoamasta palveluitaan kouluttautuneiden osaajien rinnalla.

Oman alan koulutuksesta on toki hyötyä asiantuntijayrittäjälle, ja koulutus voi tuoda uskottavuutta erityisesti suurten yhteistyökumppaneiden silmissä. Oman alan koulutuksen lisäksi moni yksinyrittäjä tai itsensätyöllistäjä on saattanut ennen yritystoiminnan aloittamista käydä lyhyen yrittäjyyteen valmentavan kurssin. Vähemmän on sen sijaan niitä, jotka suorittavat yrittäjyyden ammattitutkinnon.

Yrittäjyyden ammattitutkinnon voi suorittaa vasta yritystoimintaa suunnitteleva tai jo yrittäjänä toimiva. Päätoiminen yrittäjä voi suorittaa ammattitutkinnon myös oppisopimuskoulutuksena, mikä on maksutonta. Koulutuksen ytimessä on luonnollisesti liiketoiminta ja sen suunnittelu ja kehittäminen. Vuonna 2022 uudistuneessa tutkinnossa nostetaan entistä enemmän esiin digitaalisuuden hyödyntämistä ja kestävän kehityksen huomioimista.

Yrittäjänä vuosia jo toiminut saattaa pohtia, mitä uutta ammattitutkinto voisi hänelle enää antaa – onhan käytäntö opettanut yhtä ja toista, ja toiminta saattaa pyöriä jo melko mutkattomasti. Koulutus voi kuitenkin auttaa tunnistamaan, mikä omassa toiminnassa vaatisi kehittämistä.

Yrittäjyyden ammattitutkinto onkin ensisijaisesti panostus omaan yritykseen, sillä kaikki koulutuksessa tehdään yritystä varten – oli sitten kyse liiketoimintasuunnitelmasta, suunnitelman päivityksestä tai markkinoinnin kehittämisestä. Koulutuksen aikana saa henkilökohtaista ohjausta ja kouluttajien ja muiden kurssilaisten näkökulmia omaan toimintaan, ja se onkin yksi koulutuksen parhaimpia anteja. Näkökulmista voi syntyä uusia oivalluksia ja oivalluksista uutta kasvua.

Yksinyrittäjälle yrittäjäkoulutuksen parasta antia on verkostoituminen. Muihin oman alueen yrittäjiin tutustuminen voi tuoda uusia asiakkaita tai synnyttää uusia, pitkälle tulevaisuuteen kantavia yhteistyökuvioita.